Tämä on teille tarina kunnollisen hiustenhuollon ja -muokkauksen merkittävyydestä ja siitä, kuinka jokaisen tulisi rakastaa omaa tukkaansa kuin omaa lastaan. Se, että sä et kuuntele omia hiuksiasi, vaadit niiltä liikoja ja oletat että ne pysyvät mukana sun mieleenjuolahduksissasi, on tie katastrofiin. Tässä on mun ultimaattiseen hiuskatastrofiini johtanut opettavainen tukkatarina mun letistäni viimeisen vuoden ajalta.
Tarina alkaa syyskuusta 2014. Silloin mulla oli polkka ja lyhyt otsis. Olin itse pitänyt kuvassa näkyvää vaaleaa väriä yllä Olia-purkkivärillä, sillä kaikkein vaaleimmalla sävyllä. Mun hiukset olivat kiiltävät ja verrattain hyväkuntoset, tietty ainahan värjääminen vähän niitä vahingoittaa. Värjäsin tyven piiloon noin kerran kuussa tai harvemmin. Väri oli ihana luonnollisen vaalea, ja sopi mulle kuitenkin hyvin vaikka mulla on aika tummahkot kulmat ja tummempi luonnollinen hiusväri.
Sitten sain yhtenä päivänä mahtavan päähänpiston haluta taas tummat hiukset, mitkä mulla on suurimmaan osan elämästäni ollut aina siitä lähtien kun aloin joskus vitos-kutosluokalla värjäämään tukkaani. Olin sitä mieltä että "kyllä tumma on se mun väri enkä mä siitä mihinkään pääse". Kaveri sitten yhtenä iltana heitti mulle markettivärin päähän ja se oli siinä. Tämä tapahtui myös syyskuussa. Mun hiukseni olivat tosi kerroksittaiset ja kasvatin otsista pois, mutta aloin olemaan kokoajan tyytyväisempi pituuteen ja vanhan mallin uloskasvuun.
Sitten taisi olla lokakuu kun ajoin sivusiilin itse omin pikku kätösin. Tein sen kulmattomana, kaaren muotoisena vasemmalle puolelle, koska se on mun kasvojen parempi puoli ja siltä puolelta naamaa näyttäisin hyvältä vaikka olisin kuinka kalju. En ajatellut tätä sivusiilitempausta siinä mielessä loppuun, että kun mun hiukseni olivat niin pätkissä kerroksissa, että ne eivät sitten ylettäneet toisella puolella peittämään sitä sivua, niin jouduin aina pitämään tukkaa kokonaan toisella puolella. Ei se sinänsä kyllä haitannut, rakastin tätä tukkaa yli kaiken.
 |
| Ajoin siilin sileäksi aina noin päälle kuukauden välein, kun uusi tukka alkoi menemään hassusti korvan kohdalta ja siitä sai jo hyvin sormenpäillä kiinni. |
 |
| Tämä tukka oli niin ihana että saatan itkeä verta aina kun näen tämän. |
 |
| En kestä :'''( |
 |
| Syy tähän koko sivusiilihankkeeseen oli tatuointi. |
Seuraavissa kuvissa on mun hiukseni pisimmillään ennen kuin tilanne alkoi perkelöitymään. Tämä oli jo vuoden 2015 puolella tammikuussa. Ensimmäisen kuvan otin autossa matkalla kampaajalle, jossa vaalennutin puolet mun hiuksista kuten alemmasta kuvasta näkyy. Tällä hetkellä kaikki oli edelleen hyvin ja olin tyytyväinen tulokseen ja nautin vielä pitkästä ja hyvinvoivasta kuontalosta. Mun hiukseni olivat nyt jopa niin pitkät että niitä saattoi alkaa pitää keskijakauksella, kun ne ylettyi toisellekin puolelle päätä lähestulkoon normaalin näköisesti.
Sitten helmikuussa kaikki meni päin helvettiä. En edelleenkään ymmärrä mikä luoja paratkoon muhun iski, kun yhtäkkiä halusin ihan valkoisen vaaleen tukan. Muutos tuosta kaksivärisestä tummasta tähän kuolemanharmaaseen kävi alle kuukaudessa ja mikä kamalempaa, alkuun markettiväreillä kotikampaamossa. Nyt lapset, tämä on se juttu mistä äidit teitä varoittavat. Älkää ikinä koskaan milloinkaan vaalentako tukkaanne ja jos on pakko, tehkää se harkiten, maltilla, pitkän ajan saatossa ja ammattilaisen käsissä. Muuten teidän tukkanne kirjaimellisesti tippuu teiltä päästä. Viimeisen vaalennuksen kävi hoitamassa kampaajalla, ja tulos oli seuraava:
Ei siinä mitään, sain mun valkosen tukkani ja olin väriin enemmän kun tyytyväinen. En vaan tässä vaiheessa vielä tiennyt kuinka päin helvettiä kaikki tulee menemään. Tottakai mun hiukset oli nyt kuivemmat kuin preerialla kierivät risupallot, mutta samaan aikaan ne oli jotenkin mystisen petollisen pehmeät, varsinkin kosteana. Kun harjasin kuivana, pieniä hiuksenpätkiä vaan pöllysi ympäriinsä. Mun hiukset katkeili aivan luonnottoman paljon ja koko tukka lyheni ja pätkiintyi kauttaaltaan useamman sentin.
 |
| Tässä ollaan menossa teatterin 10-vuotis juhlagaalaan uudella platinalla. |
Kaiken lisäksi pidin vielä klipsipidennyksiä joissain erityistilaisuuksissa. Mun omat kiukset oli niin katkeilleet ja lyhyet, että pidennyksen ja oman tukan raja oli liian selkeä. Siksi jouduin sitten aina turvautumaan kaikenlaisiin pantaratkaisuihin.
Seuraavaan vaiheeseen mut ajoi edelleen huononeva tukan kunto. Niin kuiva, niin katkeillut, niin kamala ja niin argh. En jälleenkään tiedä miksi, mutta jostain syystä, päätin sitten värjäyttää hiukseni kampaajalla punertavan ruskeiksi. Epätoivo mun kuolevien hiusteni viimeisessä elintaistelussa ajoi mut luulemaan, että jos mun hiukseni eivät ole elottoman valkoiset, ne saattaisivat voida paremmin. Tähän ideaan hädissäni takertuneena painelin viimeisen kerran maaliskuussa kampaajalle ja koetin saada tukkani pelastettua. En tiedä pelastiko tai pysäyttikö värjäys mitään, mun tukkani oli jo menetetty. En ole monesta asiasta ollut näin pahoillani koko elämäni aikana. Tämä on jo oikeasti jäätävä tragedia.
Tämä saattaa näyttää hauskalta ja vauhdikkaalta ja jännittävältä hiusmallilta, mutta todellisuudessa se oli kaikkea muuta. Katkeillut, muodoton ja niin kuiva, että koska väri ei tarttunut enää kunnolla niin jotkut kohdat olivat tietyssa valossa jopa vihertäviä.
Ajattelin että okei, ehkä kestän tämän tukan jos aina kiharran sitä ja laitan sen sekaisen ja pörröisen näköiseksi, koska aina laittamattaa se muistutti vain kuollutta oravannahkaa mun päässäni. Koetin vähän pipoa, vähän hattua, mutta ei. Kaikki toivo oli menetetty. Mun tukkani vain pyysi että päästäisin sen kärsimyksistään. Sitten eräänä päivänä huhtikuussa katselin sitä peilistä ja pyörittelin ympäriinsä kunnes tulin siihen tulokseen että nyt riittää, enää en tällaista katsele.
AJOIN ITSE MUN TUKKANI SENTIN MITTAISEKSI SIILIKSI. Otin koneen käsiini ja ajoin koko paskan pois! Niin hullulta kun se kuulostaakin, tätä en ole katunut sitten kertaakaan. Tottakai olen monesti valittanut kuinka tukkani on typerä ja lyhyt ja kasvaisi nopeammin, mutta katunut en ole hetkeäkään. Tämä on paras ratkaisu hiusteni suhteen, mitä olin pitkiin aikoihin tehnyt. Tähän uuteen tukkaan ei mennyt totutellakaan kauaa, se mitä peilistä näkyi oli täysin ookoo ja joskus jopa hyvän näköinen. Ja kun mun hiukseni olivat niin lyhyet, ei siinä kauaa nokka tuhissut kun se jo kasvoi ihan inhimillisiin pituuksiin.
 |
Tässä olin juuri tullut kampaajalta ensimmäistä kertaa lyhentämästä sivuja.
|
 |
| Näin pitkänä tukka hulmusi jo kesäkuussa. |
Se että ajoin hiukseni pois ei ollut vain hiusten kunnon kannalta mahtava ratkaisu, vaan antoi mitä täydellisimmän syyn alkaa päähineiden suurkuluttajaksi. Osasyynä tähän oli ympäristön järkytysreaktion pienentäminen, myönnettäköön, mutta toisaalta kiinnyin tällaiseen päähineiden käyttöön. Tänäpäivänä poistunkin talosta harvinaisen harvoin ilman mitään päähinettä.
Nyt syyskuussa 2015, kahdesti kampaajalla lyhentämässä käyneenä tukka alkaa näyttää voiton merkkejä. Se on oman värinen, pehmeä, kiiltävä, paksu, terve ja täydellinen. Pikkuhiljaa se sieltä pinnistää, ja tällä kertaa lupaan ja vannon kaikkien mun jumalieni nimeen että en enää koskaan ikinä vahingoita sitä yhtä kamalalla tavalla. Sen sijaan että kiroisin mun kammottavaa kummituksenvalkoista tai kammottavinta punaruskeanvihreää hampputukkaani, saan joka päivä nähdä peilistä mun hyvinvoivan, joka päivä hieman pidemmän ja ihanemmän tukkani, joka on niin kauniin värinen ja ihan itse omin avuin kasvatettu. Tässä siis ollaan jo voiton puolella, ja onnellinen tukkaelämä saattaa alkaa. Kaikkein parastahan tässä tukassa on se, että joka päivä on hyvä hiuspäivä!
 |
| Näytän vihdoinkin jopa tytöltä. |
 |
| Tässä kuvassa mun tukkani on vihdoin jo niin pitkä että se taittuu kokonaan taaksepäin ja meneepä vielä mukavalle pikku laineelle sivusta. |
 |
| Tässä kuvassa esitetään hiustenkasvun määrää. Joskus tuntuu että tällä letillä on oma tahto. |
Loppuun vielä lisään henkilökohtaisen tukkatavoitteen. Tämä kuva on kesältä 2012 kun esiinnyin Hauhon kesäteatterissa ensimmäistä kertaa. Hiukset olivat tuolloin latvaa lukuun ottamatta omaa väriä, ja tämä kuva mun hiuksistani on se mikä saa mut pitämään pääni sen suhteen, että enää en koskaan tee mitään yhtä kammottavaa mun ihanille, rakkaille hiuksilleni kun täystyrmäävä kuolemavalkaisu.
Vaalikaa hiuksianne ja pitäkää niistä hyvää huolta!
-Sara
