Kikka
Kolmonen : Hiusvärin haalistaminen / poisto C- Vitamiinilla
” Life is too short to have
boring hair”
Tällä
kertaa tuli kokeiltua kuinka askorbiinihappo eli tuttavallisemmin
C-vitamiini toimii hiusvärin poistossa. Sanottakoot, että
kotikampaamo- ja muut kotona tapahtuvat kokeilut tapahtuvat omalla
vastuulla ja ovat todellakin kokeiluja, sillä melkein aina
lopputuloksesta on pientä epävarmuutta.
Itse
kuulin asiasta itse asiassa koulussa koulukaverilta, joka oli
kokeillut tekniikaa omaan oranssiin hiuskuontaloonsa ja onnistunutkin
haalistamaan sillä väriää muutaman asteen. Myös opettajat olivat
asiasta kerran tai pari maininneet ja netistäkin löytyi asiasta
infoa.
Omassa
tilanteessani olin ennen joululomaa värjäyttänyt koulussa vaaleat
hiukseni tumman sinisiksi, joihin sitten laitettiin pari turkoosia
raitaa. Kaikki tämä tehtiin KC:n suoraväreillä.
Tässä
kuva juuri värjätystä tukasta :
Tämän
jälkeen pesin tukkaani harvoin ja käyttäen hopeashampoolla, jolla
sain vähän pidennettyä sinisen sävymaailman pysymistä ja
hiusvärin haalistuessa estettyä keltaisuuden nousemista. Hiukset
alkoivat siis pikku hiljaa sävyttyä harmahtaviksi.
Tässä
vaiheessa päätin sitten kokeilla c-vitamiinilla hiusvärin
haalistamista enemmänkin pastellin siniseksi ja poistaa turmmaa
harmahtavuutta, eli tässä myös lopetin tietysti hopeashampoon
käytönkin.
C-
vitamiinilla eli askorbiinihapolla saadaan oletettavasti poistettua
hiuksista metallijäämiä ja hiusväriä. Happo siis poistaa hiusten
pintakerroksista väripigmenttejä yhdistettynä pesevään
shampooseen, joka avaa hiussuomuja ja mahdollistaa hapon pääsyn
hiussuomujen alle missä keinotekoiset pigmentit sijaitsevat.
Onnistuminen
riippuu hapon määrästä, vaikutusajasta, hiusvärin kertymästä
ja sen laadusta sekä hiusten kunnosta. C-vitamiinia tarvitsee siis
olla riittävästi noin 1000- 2000mg/ kerta käsittely , tee
maksimissaan kaksi käsittelyä yhden päivän aikana, jonka jälkeen
pidä taukoa useampi päivä, sillä kaikki käsittely rasittaa
hiuksia ja on parempi pelata varman päälle tässäkin asiassa.
C-vitamiinilla ja tällä käsittelyllä on meinaan aika kuivattava
vaikutus niin hiuspohjaan kuin hiuksiinkin, joten käsittelyn jälkeen
on hyvä pidentää hiusten pesuväliä ja keskittyä hiusten
kosteuttamiseen!
Ensimmäinen
käsittely kannattaa tehdä ensin miedompana, jottei turhaan rasita
ja kuivata hiuksia liian vahvalla seoksella millä tekee vain harmia,
jos seos ei tunnu tehoavan voi kokeilla hieman vahvemmalla seoksella,
jos mitään ei siltikään näytä tapahtuvan todennäköisesti
siinä tapauksessa kannattaa jättää kokeilut siihen, kaikki ei
vain toimi kaikilla. Huomauttaisin kuitenkin, että tuloksen näkee
tässäkin vaiheessa kunnolla vasta kuivana! C-vitamiinilla on
kuitenkin turha odottaa saavansa mitää kovin mullistavia
lopputuloksia, mutta hiusvärin, erityisesti hiuksen pintaan
kiinnittyvien suoravärien haalistaminen, sillä näytti ihan hyvin
onnistuvan.
Vaikutusaika
riippuu seoksen vahvuudesta, hiusten pituudesta ja kunnosta. Va
vaihtelee tässä tapauksittain 10 min -90 minuutin välillä, mutta
kannattaa tarkkailla tilannetta, jos missään vaiheessa alkaa
epäilyttämään niin seos kannattaa pestä pois. Itsellä ainakin
oli havaittavissa pientä lämpeämistä, mutta se todennäköisesti
johtui pesuvedestä hiuksiin kerääntyneistä metallijäämistä,
jotka reagoivat hapon kanssa. Hiusten kunnosta riippuen väri saattaa
putsaantua jo vähemmässäkin ajassa kuin tuo 90 minuuttia, jolloin
sitä on turha pitää maksimi aikaa. Hiusvärin kertymä eli kuinka
useasti värejä on tukkaan laitettu, mitä useampia kertoja sitä
huonommin se lähtee pois ja hiusvärin laatu eli jotkin väri
lähtevät helpommin kuin toiset.
Noniin
eli huomioitavaa ennen kuin alat tekemään mitään
- Kokeilu tapahtuu omalla vastuulla ja oman harkinnan mukaan (Pese pois tai jätä kokonaan tekemättä jos yhtään epäilyttää)
- Tarkkaile hiuksia aika ajoin
- Ei ole takuita, että toimisi joka kerta
- C- vitamiini ja seos kuivattaa hiuksia ja hiuspohjaa, joten huolehdi jälkeenpäin kosteutuksesta
Tarvitset
:
- C- Vitamiinia eli askorbiinihappoa ainakin 1000 mg (Itse käytin ihan marketista saatavia c-vitamiini poretabletteja, jotka murskasin )
- Hyvin pesevää shampoota eli esim. volyymishampoota, jonka on tarkotus puhdistaa hiukset tehokkaasti. Värjättyjen hiusten ei paras vaihtoehto, koska sen tarkoituksena on suojella väriä ja sulkea hiussuomuja ja tässä tavoitteena on tehdä juuri päinvastoin. Sävyttävät shamppoot kannattaa myös unohtaa, mutta olosuhteista riippuen käytä sitä mitä löytyy. Itselläni oli sopivasti käytettävissä ainoastaan juuri värjättyjen hiusten shampoota, toimi silläkin ihan hyvin. Shampoo Sim System 4, 2 Shampoo värjätyt ja käsitellyt hiukset
- Kulhon, jossa sekoitat seoksen
- Suojahanskat
- Kammat / harjan, ei metallinen
Esivalmistelut:
- Hiuksista kannattaa alkaa poistamaan väriä jo hyvissä ajoin (ainakin viikkoa ennen käsittelyä) shamppoopesun avulla eli poistetaan kaikki pelkällä shampoolla irtoava väripigmentti, jotta c-vitamiinilla saataisiin mahdollisimman puhdas ja onnistunut lopputulos, tietenkin riippuen tavoitteesta. Omassa tilanteessani tavoittelin oikeastaan todella vaaleaa pastellia, mistä olisi sitten helppo vaihtaa sävyä, joten pesin hiuksiani todella useasti. Kun alat pesemään jo hyvissä ajoin minimoit hiusten ja hiuspohjan kuvumisen.
- Suojaa itsesi sekä työskentely ympäristö
- Ota välineet valmiiksi
- Hiukset kannattaa pestä, jos niissä on muotoilutuotteita esim. hiuslakkaa tai kastella lämpimällä vedellä (hiussuomut auki ja helpottaa levittämistä)
Työvaiheet:
- Laita hanskat käteen
- Kaada jauhe/ murskaa tabletit kulhoon
- Lisää shampoota, niin että seoksesta tulee tahnamaista (seos alkaa vaahtoutumaan )
- Sekoita hyvin
- Kampaa hiukset selviksi, jaa osioihin tarvittaessa
- Lisää seos hiuksiin, kannattaa todennökoisesti aloittaa pituuksista ja edetä latvoihin ja lopuksi vasta tämä siksi, että väri on yleensä tiukimmin kiininihiusten keskiosissa, joihin sitä on ehtinyt kerääntymään.
- Levittämistä voi avittaa lisäämällä lämmintä vettä, mutta liika vesi aiheuttaa vain seoksen valumisen. Vettä kannattaa kuitenkin va:n aikana lisätä, jotta seos pysyy hiuksissa kosteana
- Vaikutusaika (seuraa)
- Vaikutusajan jälkeen pese seos pois ensin lämpimällä vedellä
- Jos et tee saman päivän aikana toista käsittelyä kannattaa jo pois huuhtelun ja pesun jälkeen laittaa hoitoaine/ hiusnaamio ja huuhdella lopuksi viileällä vedellä (Sulkee hiussuomut)
Oma lopputulos kahden käsittelyn jälkeen ( ensimmäinen 1400 mg ja toinen 2000mg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti